Tässä blogissa seurataan mopsiprinsessa marttiinan ja äitinsä kinkun elämää

23.5.2011

Somero 21.05.11

Blogi täyttyykin näämmä nykyään vaan näyttelytuloksista:) Toisaalta ei paljon muuta ehditä tekemäänkään kuin viikot lepäillä ja viikonloput kiertää.
Lauantaina lähdettiin kinkun kanssa Somerolle, mukana kaksi lastenlasta seurana. Helmi ja Otto olivatkin ekaa kertaa näyttelyssä yleensä ja matka jännittikin heitä melkoisesti. Mutta päivä meni hienosti ja lapset viihtyivät.






Tuomari päätti tänään seuraavasti: kinkku SA PN2 VARASERTI

15.5.2011

Rauma 15.05.2011



Latvian helteistä Raumalle sateeseen ja kylmään :)
Vuorossa kotosuomi ja Rauma. Lauantaina oltiin turisteilemassa ja vettä satoi koko päivän, onneksi jätin tytöt kotiin lepäilemään. Sunnuntaiaamuksi pakkasinkin sitten senverran tavaraa ja vaatetta mukaan, että tarjetaan vaikka lunta tulisi taivaalta. Marttiina tuli mukaan seuraa pitämään, vain kinkulla oli kehävuoro. Esittäjänä taas reipas handlerimme Jonna, jolta homma luistaa loistavasti :D Tiukan liikuttamisen ja tutkimisen jälkeen tuomari laittoi kinkun PN-luokassa neljänneksi. Pienestä se oli taas kiinni, etuliikkeet oli tällä kertaa kompastuskivenä. Jonna esitti kuitenkin kinkun erinomaisesti, ja pari jatkoi vielä juniorhandler kisassa sijoittuen 13-17v sarjassa neljänneksi. Hyvä tytöt :)

Eli tänään AVO ERI3 SA PN4

Kiitos Jonna taas avusta

12.5.2011

Latvia Talsi & Ventsplis 7-8.05.2011

Määränpäänä tällä kertaa Latvia ja siellä kaksi näyttelyä, lauantaina Talsi ja sunnuntaina Ventspils. Vanhan tutun alkureitin jälkeen Tallinnassa käännettiin auton nokka kohti Latviaa. Majapaikkana Latvian Talsissa ihana maalaishenkinen hotelli Rezidence Kurzeme jossa vietimme koko viikonlopun.

Osa hotellisysteemiä, meidän huoneet oikealla








Hyvin nukutun yön jälkeen lähdettiin näyttelypaikalle urheiluhalliin

Jonna ja kinkku kehässä


Marttiina


Tuloksena kinkulle ERI PN4 ja marttiinalle Jun-Sert PN3



Sunnuntaiaamuna aikaisin pakattiin kamppeet autoon ja ajettiin n. 90 km:n päähän Ventspilsiin. Samalla tuli korkattua ulkonäyttelyt alkaneeksi, onneksi oli todella aurinkoinen ja lämmin päivä.





Jonna esitti taas kinkun ja mina marttiinan. Ekaa kertaa jännitin todella paljon kehään menoa, marttiinaltahan puuttui enää yksi junnuserti valioitumiseen. Oli liki, etten pilannut koko juttua omalla kohelluksellani :D Mutta tulihan se junnuserti ja marttiinasta Latvian junnuvalio! Voi sitä ylpeyden tunnetta, kun kehästä tultiin

Ja tämän päivän tulokset siis: kinkku ERI PN2 ja marttis Jun-Sert ja LVJCH

Mahtava reissu ja mahtavat tulokset. Kiitos Jaana ja Jonna seurasta ja avusta!