Tässä blogissa seurataan mopsiprinsessa marttiinan ja äitinsä kinkun elämää

31.10.2012

Rakvere, Viro 19-21.10.2012

Uudet ihmiset, uudet kujeet :)
Tällä kertaa porukkaan kuului marttiinan ja allekirjoittaneen lisäksi Hanna, Hannis ja Immu koirineen. Treffit oli Hanniksen parkkiksella, jossa pakattiin auto ja lähdettiin matkaan. Tallinnasta ajettiin n. 100 kilsaa ja päästiin perille, jossa odotti kaksi kahden hengen mökkiä.
Viikonloppuna oli kaksi näyttelyä ja heti ekassa marttiina sai sertin ja tuli Viron valioksi !!!!!
Marttiinan tittelirivi on nykyään siis seuraava
LV JMVA EE JMVA LVJV-11 EE MVA Sarkamaan Oman Maan Mansikka


Näyttelytunnelmia kuvina



Kiitos ihan älyttömän hauskasta reissuseurasta, pakko ottaa kohta uusiks :)

01-07.10.2012
Akkuja lataamassa taas kerran

Ompa ihanaa, että meillä on paikka mihin voi aina mennä lomailemaan <3
Siispä tavarat autoon ja nokka kohti Hollolaa. Soppailua, löhöilyä, kukakiipeilyä, syömistä ja juomista. Niistä se on paras loma tehty
Samalla reissulla otettiin myös kuvia, tarkoituksena saada kinkun valio-kuva Mopsilehteen

Mätsäri 23.09.2012


Taas vaihteeksi pakattiin molemmat koirat ja pari lastenlasta autoon ja suunnattiin mätsäriin.

Väliajalla ulkoilutettiin koiria
Numero kakkonen ja kinkku


Kehään menikin sitten vain ykkönen marttiinan kanssa


Jatkoon ei tällä kertaa menty, mutta muuten oli ihan mukava päivä


3.9.2012

JEEEEEEEEEEEEE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! 2.09 Tampere


Nyt se on totta!
Kinkku sai sertin ja tittelirivi on komea:

FI EE LV LT BALT CH Raparperin Tättähäärä

Ja kuvia suoraan paikan päältä :D

Kaunis valio <3




ROP ja VSP


Samppanjat uude valio kunniaks



Näyttelyyn osallistu myös kinkun mummu, kuningataräiti Plättä. Plättä oli veteraanien roppi, onnea myös sinne

Plättä se ei kauheesti mistää ruusukkeist perust ;D


Ja mitähä hauskaa näil kahdel mahtaa ol


Veteraani ROP ja VSP




Mahtavan ihana päivä, onnen kyyneleet ei ihan heti kuivu. Toine yht liikuttava päivä oli sillo joskus ku kinkku tuli meille

Täydellisen päivän kruunas vielä kyytikaverin olleen Hannan Lahja-koiran eka serti ja Lotta-pennun Rop

Kiitos kaikil asianosasil ihanast päiväst <3

Vaihdokit 17 - 20.08


Kuvat kertoo enemmä ku tuhat sanaa. Kinkun ja tuksun vaihto-oppilaspäivät

Kinkku hollolassa












Ja tuksu porissa






Ai tuliks sä jo hakee mua kotsaa


Tosi hienoo ku tuksu oli meillä. Pääsi tutustumaa kunnol toho meijä pönöttäjäsukulaisee iha oman yksilön <3

Heinola 19.08


Perjantaina 17. päivä käytiin Lahdessa kinkun kasvattajan kotona tekemässä vaihtokauppa. Kinkku jäi sinne näyttelyyn ja marttiksen sisko tuksu tuli meille.
Kinkku kävi kasvattajan kanssa pyörähtämässa Heinolan näyttelyyssä ERInomaisesti. Serti jäi vieläkin saamatta, mutta mehän ei luovuteta

Muutama hollolakuva :D

Kapellimestari


Äiti ja tytär




Kroatia Split 26 - 29.07


Vihdon ja viimein odotettu lomamatka Kroatiaan marttiinan kanssa!!! Suunnitelmissa myös 4summershows joihin marttis oli ilmotettu.
Matkaan lähdettiin jo 22. päivä, Helsingissä oli treffit satamassa muiden suomalaisten matkalaisten kanssa. Tallinnasta alkoi linkkarimatka, eka yö nukuttiin autossa ja seuraava Puolassa hotellissa. Puolasta jatkettiin matkaa ja vietettiin taas yö autossa. Keskiviikkona 25. päivä päästiin perille hyvissä ajoin ja asetuttiin taloksi ihanaan pikkuhotelliin.

Marttis löysi heti oman paikkansa :D



Näyttelyt alkoi iltaisin kuuden jälkeen, joten uskoimme myös marttiksen pärjäävän hyvin kuumuudesta huolimatta. Toisin kävi, ekana iltana otti kuumuus marttiksesta voiton ja lopetimme kesken.
Onneksi hotelli oli hyvin ilmastoitu, eikä marttiksella muuten ollut hätäpäivää.

Niin me sitten marttiksen kanssa rentouduttiin ihan muissa hommissa ;D






Viimisenä iltana mekin sitten lähdettiin muitten seuraksi näyttelyalueelle




Ja marttis omassa viilennyspisteessä


Ihana ihana ihana matka loppui niiiiin kesken, toivottavasti joskus vielä päästään Kroatiaan....

Kiitos ihanat matkakumppanit <3 Sitä naurun, ilon ja hyvän olon määrää...




12.8.2012

Meijän uus valio 7 - 8.7


Kinkku lähti Jaanan ja Annen mukaan vallottamaan Latviaa tällä kertaa. Ja siellähän meni kaikki ihan älyttömän hienosti, kinkku sai sertin ja oli Rop.
Ja taas lisätään pari uutta titteliä nimen eteen: LV BALT CH

Jospa vielä myöhemmin joskus saataisiin tytöiltä kuviakin ;)

Kiitoskiitos likat, me rakastetaan teitä <3 :D

Pohjoisen valloitus..... 30.6 - 1.7


...tai sitten ei ;D
Torstaina pakattiin taas pari autoo täyteen ihmisiä ja koiria ja alotettiin matka Rovaniemelle. Siellä meitä odotti mökki ja pitkä viikonloppu näyttelyiden merkeissä.

No, näyttelyt ei niin kauheen hyvin menny, mutta olipahan muuten ihana reissu.
Kiitos matkaseurasta Jaana, Rami, Anne, Markus, Tia, Joel, Ansku ja Ville

Tuloksena kaatosateen keskeltä Gällivaarasta:
Kinkku VAL4 SA
Marttis AV3

Ja Rovaniemeltä:
Kinkku VAL4 SA
Marttis EH

Ja niitä kuvia

Mökkirantaa


Joku rantaeläin <3

Kinkku ja marttis tutkailee maastoja


Ja yks ihmiselämän ihanimpia kohtaamisia <3

Tulevaisuuden ammatit? :D

12.6.2012

Lisää mätsäriuutisia :) 10.06


Taas lähdettiin lasten kanssa mätsäriin ja saipa kaveri yllytettyä mummunkin kehään kinkun kanssa. Ja mehän mentiin ja voitettiin koko mätsäri :D

Lapsi ja koira- kisassa meidän kuutonen voitti ja vitonenkin sijottui hyvin.
Tässä voittajan hymy


Ja kinkku BIS-1


Palkinnot oli todella mahtavia, kiitos erityisesti lasten palkintojen huomioimisesta.

Kuvat lainattu Porin seudun kultaiset ry;n- sivuilta :)

7.6.2012

2 - 4.6 Hollola


Sillä aikaa kun kinkku oli näyttelymatkalla, me lähdettiin marttiinan kaa meijän "toiseen kotiin" Hollolaan. Siellä olikin sopivasti suuri sukukokous sunnuntaina ja nähtiin tuttuja kroppakaupalla. 20 mopsia ja ihmisiä vielä paljon enemmän

Tumppu, papu ja huugo


Papun ja äimiksen "iskä". Vai mopsikuiskaaja?


Tähän ei varmaan tarviikkaa sanoa mitään :D


Osa porukkaa


Maanantaina ehdittiin sentään kukakiipeilemäänkin pellon kautta, marttis johtaa jonoa