Tässä blogissa seurataan mopsiprinsessa marttiinan ja äitinsä kinkun elämää

2.8.2011

Ystäviä & yhdessäoloa

Tiistaina pakattiin auto täyteen likkojen kanssa ja suunnattiin "kesämökille" Harjavaltaan. Jaana oli luvannut talonsa käyttöön ja niimpä päätin järjestää Porin näyttelyviikonlopun kunniaksi pienimuotoiset mopoajot.

Tiistaina tulivat kylään Oiva ja marttiinan Papu- veli. Myös Esko soitettiin kaffeelle ja veljekset näkivät toisensa pitkästä aikaa

Esko ja Papu


Esko, Papu ja Oiva


Torstaina paikalle pörhälsi Lahdesta vähän enemmän porukkaa :D Mököläisiä vartoilin, mutta pihaan kaarsikin kaksi autoa peräkanaa. Hanna oli päättänyt yllättää ja tuli kuuden mopsitytön kanssa katsomaan porilaisia sukulaisia.
Illalla kylpytynnyröitiin pitkän kaavan mukaan, nukkis toimi kipinämikkona ja palvelijana ja kerkespä jossain välissä ottamaan kuvankin


Perjantaiaamuna raparperiläiset ahtautuivat autoon ja lähtivät kotimatkalle, Mökö ja Mytty emäntineen jatkoivat meidän kanssa lomailua. Ruuan ja päivälepäilyn jälkeen olikin joukko kasassa, kun Esko tuli mukaan ja tällä kertaa myös useammaksi päiväksi. Marttiinan alkuviikosta alottama kiima hiukan sekotti järjestelyjä, mutta pähkäilyjen jälkeen jokaiselle löytyi oma nukkumasoppi.
Meillä naisilla juttua riitti ja iltaisin sauna ja kylpytynnyri oli kovassa käytössä. Koirat tulivat hyvin toimeen keskenään ja nautimme rauhallisesta maalaiselämästä ;)

Möttö ja Myky :D


Esko


Siilit elpymässä punaisten kesävarpaitten kanssa



Kiitos Virrat ja mopsipojat käynnistä. Kiitos myös Hanna, Nukkis ja Jaana seurasta ja mukavasta yhdessäolosta. Ja kiitos Jaana H majapaikasta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti