Tässä blogissa seurataan mopsiprinsessa marttiinan ja äitinsä kinkun elämää

27.9.2011

Eckerö 23-26.09.2011

Tämän vuoden suunnitelmiin kuului taas Ahvenanmaa ja Eckerön näyttely. Kuten perinteisiin kuuluu, oli lähtö jo perjantaina ja paluu vasta maanantaina. Tiedossa ihana pitkä viikonloppu ihanassa paikassa ja hyvässä seurassa.
Meidän perusporukan lisäksi lähti reissuun myös Tia ja Joel. Olimme luvanneet ottaa mukaan kolme vierasta tipsunarttua; Luna, Minni ja Iwy joten apu oli tarpeen :D
Hyvissä ajoin pääsimme mökille laivamatkan jälkeen ja asetuimme taloksi.
Mökki oli kuudelle hengelle, joten tilaa oli mukavasti.




Eikä maisematkaan huonoja ollut :}







Lauantaina oli kaikkien koirien kehät, joten näyttelypaikalla menikin koko päivä. Aika haipakkaa saatiin juosta, mutta kaikki seitsemän koiraa ehdittiin hyvin händlätä ja vieläpä ajallaan .

Jaana ja Hippu aloitti


Ennen mopseja juoksutin pari tipsua ja heti sen jälkeen oli kinkun ja marttiinan vuoro.
Kuvaamaan tässä välissä ei ehditty, marttiksesta Jaana ehti nappasemaan vauhdissa yhden kuvan


Kehien jälkeen lähdettiin läheiseen rantaan kuvaamaan lisää. Päivä oli sopivan aurinkoinen ja saatiinkin monta hyvää kuvaa, joista ohessa muutama

Ihanat naiset rannalla:

Jaana, Inna, Hippu ja Iwy. Ipanapa ehti juosta jo muualle...


Kinkku


Marttiina


Kaik yhes koos



Meille Eckerö-viikonloppu on aina ollut enssijasesti lomareissu ja niin oli nytkin. Tulokset ei päätähuimaavat, mutta ei huonotkaan. Meillä molemmat tytöt saivat SA;n ja marttis oli myös oman luokkansa kolmas.

Sunnuntain kuljeskelimme ympäri saarta ja kuvailimme lisää. Maanantaina sitten pakattiin auto ja lähdettiin kotimatkalle. Ja päätettiin tulla taas ensi syksynä uudelleen.

Kiitos Jaana ja Tia&Joel seurasta ja kiitos Airi ja Niina koirien lainasta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti